Stipendin luovutus 19.2.2020
Mikkelin Tietotekniikkayhdistys ry myönti stipendin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden tietojenkäsittelyn opiskelijalle, jota XAMK oli suositellut stipendin saajaksi.
Halusimme yhdistyksenä tukea opintojen alkuvaiheessa olevaa ICT-alan opiskelijaa, joka on osoittanut kehittymiskykyä, innostusta ja kiinnostusta tietotekniikkaa kohtaan.
Ensimmäisen kannustinstipendin sai tietojenkäsittelyn opiskelija,
Illanvietto Kaihun Kodalla 13.06.2019
XAMKin ehdotuksesta järjestimme XAMK:in Kesäkoululaisille ( Johdatus ohjelmointiin ) suunnatun iltatilaisuuden, johon olivat tervetulleita myös Mittyn jäsenet. Kesäsää oli meille suosiollinen eivätkä lentävät öttiäiset häirinneet. Päiväopiskelu oli kuulemma tehokasta ja kuuteen tuntiin mahtuu yllättävän monta harjoitusta. Illanvietossa nuorisoedustus oli heikko.
Tutustuminen ESE-verkon toimintaan 19.2.2019
Kävimme tutustumassa ESE-verkon toimintaan. Meille esiteltiin heidän tietojärjestelmäkokokonaisuutta,
jolla ohjataan ja seurataan sähkön siirtoa verkossa, sekä miten saadaan kulutus mitattua sekä laskutettua asiakkailta.
Yllättävän moni toimija on yhteispelissä mukana. Tiedonsiirtorajapinnat olivat valtaosin XML-pohjaisia.
Vuosi sitten ESE-verkon alueella kulutusmittarit saatiin katettua kokonaisvaltaisesti etäluennan piiriin,
Syysseminaari: KÄYTTÖLIITTYMÄT KILPAILUKYKYTEKIJÖINÄ
Järjestimme etäosallistumismahdollisuuden XAMKin Mikkelin kampuksen tiloissa
TIVIAn syysseminaariin ”Käyttöliittymät kilpailukykytekijöinä”.
Tilaisuus toimi samalla jäsenhankintakampanjana, ja illan aikana Tivia yhteisö,
sekä MITTY paikallisyhteisönä, saimme jonkin verran väkeä liittymään mukaan.
Ja olihan houkuttimena myös erityisetuja, jos mukaan liittyi seminaarin yhteydessä.
KEVÄTSEMINAARI: Tekoäly ja robotiikka digitalisoituvassa yhteiskunnassa
Kevätseminaari: Tekoäly ja robotiikka digitalisoituvassa yhteiskunnassa
Mittyn pystyttämään etäluentotilaisuuteen oli ilmoittautunut 22 aiheesta kiinnostunutta.
Lähetyksen äänen kanssa oli ensimmäisen puhujana aikana ongelmia, mutta Tivian vaihdettua encoderia ongelma poistui ja kuuluvuus valtakunnallisesti, tai ainakin Mikkelin XAMKin kampukselle,
Toiminnan kehitys ja ideointi-ilta 28.3.2018
Kutsuimme yhdistyksen jäsenistöä koolle ideoimaan Mittyn toimintaa Tivian toiminnanjohtajan Mika Heleniuksen johdolla. Tilaisuus aloitettiin Bistro Holvin uuden ruokalistan herkuilla, ja saimme myös tuoreita kuulumisia Tivian osalta niin valtakunnallisella kuin maakunnallisella tasolla. Kiitokset puitteista asianosaisille sekä Bistro Holville, ja Mikalle koollekutsumisesta.
Yritysvierailu Miprolla Mikkelissä 2013
Mitty:n ja Savotky:n jäsenet tapasivat yritysvierailun merkeissä Miprolla 26.4.2013.
Tilaisuuden aluksi Suvi Hyyryläinen esitteli Mipron toimintaa yrityksenä. Marko Varpunen Mipro Censeo Oy:stä kertoi turvallisuuden ottamisesta huomioon ohjelmia tehtäessä ja testatessa. Jukka Orava esitteli Mipron suunnitteleman Miso TDV ohjelman (ammattilaisten junat kartalla) sovelluksen toimintaa.
Risteily Saimaalle yhteistyönä 2011
Verkostoituminen realisoitui kesäkauden päätteeksi mukavissa merkeissä, sillä järjestimme risteilyn yhteistyössä paikallisen urheiluseuran kanssa. Matkakumppanimme Saimaalla oli sportclub Savilahden Woima, eli tuttavallisemmin sc SaWo. Vesille meitä lähti yhteensä 18 henkeä.
Sc SaWo oli alun perin perustettu sählytoimintaan, mutta sittemmin seuran linja toiminnassa on asettautunut lähinnä liikunnalliseen virkistystoimintaan.