Tivia-päivät 15.-16.3.2024
Tivia-päivillä oli myös meiltä edustusta mukana Hämeenkylän kartanolla Vantaalla. Ideointia sekä aktiivista verkostoitumista. Aika näyttää mitä tulevana vuonna ideoista saadaan jalostettua ja jalkautettua.
Kiitokset päivien järjestelyistä Tivialle, sekä Hämeenkylän kartanon isännälle ja henkilökunnalle.
Stipendin luovutus 15.3.2024
Yhdistyksen puheenjohtaja kävi tänään Mikkelin Kasarmin kampuksella luovuttamassa XAMK:n kannustinstipendin. Järjestyksessään viidennen stipendin saajaksi valikoitui tänä vuonna Anwar Ben Hammouda.
MITTY kiittää yhteistyöstä oppilaitosta.
#Mitty #xamk #mikkeli #ICT #koulutus #ohjelmistotekniikka #softwareengineering
Stipendin luovutus 23.2.2023
Mikkelin Tietotekniikkayhdistys ry myönti stipendin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden ohjelmistokehityksen opiskelijalle, jota XAMK oli suositellut stipendin saajaksi.
Halusimme yhdistyksenä tukea opintojen alkuvaiheessa olevaa ICT-alan opiskelijaa, joka on osoittanut kehittymiskykyä, innostusta ja kiinnostusta tietotekniikkaa kohtaan. Stipendiohjelmassa ensimmäinen stipendi jaettiin vuonna 2020.
Etelä-Savossa ohjelmistokehittäjien kiltatoimintaa
Tiedoksi, että Mikkelissä on käynnistynyt Etelä-Savon ohjelmistokehittäjien kiltatoimintaa. Ajatuksena on, että alueen ohjelmistoyritysten henkilöstön ja Xamkin kohtaamisissa luontevasti verkottouduttaisiin ja löydettäisiin yhteistyömuotoja.
Seuraava kokoontuminen tapahtuu Metatavu Oy:n isännöimänä (Hallituskatu 7 A, 2 krs) 13.12.2022 klo 16:15 – 20:00.
Etelä-Savossa ohjelmistokehittäjien kiltatoimintaa
Tiedoksi, että Mikkelissä on käynnistynyt Etelä-Savon ohjelmistokehittäjien kiltatoimintaa. Ajatuksena on, että alueen ohjelmistoyritysten henkilöstön ja Xamkin kohtaamisissa luontevasti verkottouduttaisiin ja löydettäisiin yhteistyömuotoja.
Seuraava kokoontuminen Mikkeli-karagessa (Maaherrankatu 12) on 6.10.2022 klo 16:15 – 20:00. Tilaisuudessa teema on testiautomaatio, asiantuntijavieraana vuoden 2018 testaajaksi valittu Ilpo Paju.
Stipendin luovutus 22.3.2022
Mikkelin Tietotekniikkayhdistys ry myönti stipendin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden ohjelmistokehityksen opiskelijalle, jota XAMK oli suositellut stipendin saajaksi.
Halusimme yhdistyksenä tukea opintojen alkuvaiheessa olevaa ICT-alan opiskelijaa, joka on osoittanut kehittymiskykyä, innostusta ja kiinnostusta tietotekniikkaa kohtaan. Stipendiohjelmassa ensimmäinen stipendi jaettiin vuonna 2020.
Stipendin luovutus 28.4.2021
Mikkelin Tietotekniikkayhdistys ry myönti stipendin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden tietojenkäsittelyn opiskelijalle, jota XAMK oli suositellut stipendin saajaksi.
Halusimme yhdistyksenä tukea opintojen alkuvaiheessa olevaa ICT-alan opiskelijaa, joka on osoittanut kehittymiskykyä, innostusta ja kiinnostusta tietotekniikkaa kohtaan. Stipendiohjelmassa ensimmäinen stipendi jaettiin vuonna 2020.
Stipendin luovutus 19.2.2020
Mikkelin Tietotekniikkayhdistys ry myönti stipendin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden tietojenkäsittelyn opiskelijalle, jota XAMK oli suositellut stipendin saajaksi.
Halusimme yhdistyksenä tukea opintojen alkuvaiheessa olevaa ICT-alan opiskelijaa, joka on osoittanut kehittymiskykyä, innostusta ja kiinnostusta tietotekniikkaa kohtaan.
Ensimmäisen kannustinstipendin sai tietojenkäsittelyn opiskelija,
Illanvietto Kaihun Kodalla 13.06.2019
XAMKin ehdotuksesta järjestimme XAMK:in Kesäkoululaisille ( Johdatus ohjelmointiin ) suunnatun iltatilaisuuden, johon olivat tervetulleita myös Mittyn jäsenet. Kesäsää oli meille suosiollinen eivätkä lentävät öttiäiset häirinneet. Päiväopiskelu oli kuulemma tehokasta ja kuuteen tuntiin mahtuu yllättävän monta harjoitusta. Illanvietossa nuorisoedustus oli heikko.