Viikonloppu Tallinnassa
Ensimmäinen iskuryhmä oli asemissa jo 02:30, kun koitti joukkojen kuljetus kohti Olde Hansaa. Kohtaamispaikalla lääninhallituksen edustan maastossa 17 urheata mittyläistä liittyi iisalmelaisen tiedustelijan perään joukkueenjohtajansa johdolla. Täydennysjoukkojen mukaanliittymisen vuoksi eteneminen tapahtui hieman koukaten…
Hetkonen, Mitty iskee kuin miljoona tavua,
Syyskokous 2003 ja pikkujoulut
Maa pukeutui lumihuntuun, aivan kuin meitä mittyläisiä varten – olihan Mittyn pikkujoulujen aika. Tänä vuonna kumitassut kurvasivat Rantakylän kunnanmäelle, ravintola Kivijalan pihaan. Illan ohjelman pakollisena kuviona ensin pidimme syyskokouksen pois alta ravintolan kabinetissa.
Tulevan vuoden toimintasuunnitelma noudatti rungoltaan entistä linjaa,
Peli-ilta 2003
Mittyn syyskauden toiminnassa oli tällä kertaa vuorossa peli-ilta. Kävimme tutustumassa Mikkelin jäähallin tietotekniikan sovelluksiin sekä kuulemassa valmentajan kuulumisia, sillä illan kohokohtana oli Jukureitten kotipelien kauden avaus. Mittyn hankkimaa pelipakettia evästyksineen riitti 30 ensimmäiselle. Meitä mittyläisiä oli paikalla mukavasti, mutta aitioomme olisi mahtunut enemmänkin.
Syysolumppialaiset 2003
KAAKONKULMAN SYYSOLUMPPIALAISET
Meillä olisi ollut oiva tilaisuus kokeilla itse legendaarisen säntillisiä veturimiehiä Kirjokiven aseman kohdalla, mutta valitsimme kuitenkin perinteiseen tapaan kulkuvälineeksi bussin. Itseasiassa mihinkään pikkuautoon emme olisikaan mahtuneet, sillä meitä oli 11 hengen leegio matkalla olumppialaisiin kymmenettä kertaa.
Seminaariristeily 2003
Vuosi 2003 jää historiaan siitä, että jok’ikinen kesätapahtumaamme ilmoittautunut tuli matkaan. Toisaalta vuosi oli historiallinen siitäkin syystä, että viimeistä tulijaa saimme odotella varttitunnin, mutta minkäs voit, kun mottona oli ”pomoa ei jätetä”. Sattui muuten olemaan hyvin ajankohtainen motto: juuri edellisenä päivänä toisaalla kävi niin,
IMT-vierailu
”Kohde on siinä rakennuksessa, jonka edessä on eniten autoja”. Ihan hyvä paikannusperiaate, kunhan et ole tulossa ensimmäisten joukossa tai että kohde ei sijaitse Graanin alueella. Keskiviikkoiltana 12. helmikuuta etsiydyimme vanhan kasarmialueen E-rakennukselle tutustumaan YTIn IMT-keskuksen toimintaan. Paikalle saapui 13 reipasta suunnistajaa,
Syyskokous 2002 ja pikkujoulut
Oli selkeä perjantai-ilta, kun keräännyimme hyvissä ajoin ravintola Chinese King’s:iin, kirkkopuiston laidalle. (Tiesittekö muuten, miksi kirkkopuistossa ei ole nimestään huolimatta kirkkoa? Siellä oli ennen puukirkko, mutta salamanisku poltti sen. ) Tiedossa oli Mittyn syyskokouksen sekä pikkujoulujen viettoa hyvässä seurassa.
Syyskokouksen kulku
Jaakon tervehdyssanojen jälkeen oli ensi töikseen valittava kokoukselle niinkutsutut toimihenkilöt.
Mitty liiton 50-vuotisjuhlissa
Mahtoi harmittaa Corveten kuljettajaa, kun taipaleella meidät ohitettuaan oli Lappeenrantaan tultaessa Selkäharjun risteyksessä meitä odottamassa. Mitäs me lähes ohittamattomat mittyläiset! Ajokeli oli aurinkoisena syyspäivänä mitä mainioin, niin maanteillä kuin metsissä – pari hirvijahtiporukkaa näet nähtiin matkan varrella. Illalla palatessamme takaisin Mikkeliä kohti 6-tie oli osittain suljettu,
Seminaariristeily 2002
Jos näyttävimmästä sisääntulosta satamaan annettaisiin erityismaininta, niin sen retkeläisistä tekivät Savcor IT:n edustus: he nimittäin kaarsivat paikalle Cadillac Eldoradolla. Ja eihän siinä mitään, sillä keli oli mitä loistavin niin kruisailuun maantiellä kuin vesillä.
Me mittyläiset olimme ajoissa paikalla kuten asiaan kuuluu,