Yritysvierailu energialaitokselle
Kymmenhenkinen pienryhmämme kävi tutustumassa ESEn Pursialan energialaitokseen 18.5.2006. Laitoksen toimintaa ja teknisiä ratkaisuja esitteli meille Mika Manninen Etelä-Savon Energiasta.
Syyskokous 2005 ja pikkujoulut
Ilotulitusta ihaillen sisäinen kompassimme otti meissä suunnan kohti Kenkäveroa. Oli raikas pikkupakkassää, ja ihastelimme juhlapaikan pihavalaistusta. Sitten kipinkapin takit naulakkoon ja astuimme Ruustinnan pääsaliin, jossa pitkä katettu pöytä odotti meitä. Tiedossa oli Mittyn syyskokouksen sekä tällä kertaa ohjelmallisten pikkujoulujen viettoa hyvässä seurassa.
Syysolumppialaiset 2005
Oli aurinkoinen syyskuun ensimmäinen päivä, ja viimein koitti aika katsoa, ken on kaakonkulman kingi 2005. Paikalliset yhdistykset olivat siis mittelemässä leikkimielisesti keskenään syysolumppialaisten merkeissä ja ottamassa selvää, ken heistä on TietoJEnKäPistElY*-mestari. (* Tietotekniikkaa jalon ennakkoluulottomasti käyttävien pistämätön eliitti-yhdistys)
Tällä kertaa kisojen järjestäjänä oli ESATKY,
Kesätapahtuma Heimarissa 2005
SEMINAARIRISTEILY 2005
Oli hilkulla, että urheat mittyläiset olisivat päätyneet tänä vuonna ekstriimin cityvesistöristeilyn vaahtopyörteisiin. Johtokunta kuitenkin päätyi perinteisemmän ratkaisun linjalle, ennestään tutuille uomille kohti Heimaria. Toissavuotiseen tapaan kukaan ilmoittautuneista ei estynyt, mutta joukkiomme oli nyt ennätyksellisen pieni –
Peli-ilta 2005
Oli arjen katkon aika: Mittyn pelipakettiin kuului 1 jäähalli, VIP-sisäänkäynti takapihan puolelta, vapaavalintainen istumapaikka, ja huolinta (olut/korvapuustikahvit) ennen ottelua sekä ensimmäisellä erätauolla. Illan ohjelmassa kotijoukkuetta vastassa olivat Jokipojat Joensuusta. Kovin merkittäväksi ei peliä valtakunnassa ennakoitu, sillä yleisö oli melko vajaalukuinen.
Syyskokous 2004 ja pikkujoulut
Myöhässäkö sitä ollaan, kun haukuttavaksi jouduimme tultuamme Mäntyniemen pihaan. No ei sentään – nelijalkainen huiskuhäntä sitä vaan meitä oli vastassa tervehtimässä. Ei muuta kuin sisään vaan, ja syyskokousta aloittelemaan… niin päästään viihteellekin!
Johtokunta
Yritysvierailu lentoasemalle 2004
Kävimme tutustumassa Mikkelin lentoaseman toimintaan 12.5.2004.
Johtokunta
Viikonloppu Tallinnassa
Ensimmäinen iskuryhmä oli asemissa jo 02:30, kun koitti joukkojen kuljetus kohti Olde Hansaa. Kohtaamispaikalla lääninhallituksen edustan maastossa 17 urheata mittyläistä liittyi iisalmelaisen tiedustelijan perään joukkueenjohtajansa johdolla. Täydennysjoukkojen mukaanliittymisen vuoksi eteneminen tapahtui hieman koukaten…
Hetkonen, Mitty iskee kuin miljoona tavua,