12.1.
2002

Toiminnankehittämisseminaari 2002

Miten määritellä seminaari? Menomatkalla linja-autossa ennen lentokentälle saapumistamme jaoin matkalaisille kyselylomakkeen, jonka tarkoituksena oli antaa ideoita ja pohjustusta risteilymme toiminnakehittämisseminaaria varten. Lomakkeet sai palauttaa sitten myöhemmin kenelle hyvänsä matkalla mukana olleelle johtokunnan jäsenelle. Tällaisessa jakelussa myös varakappaleilla oli kysyntää, mihin johtokunta saa vastaisuudessakin varautua.

Lue lisää
1.11.
2001

Syyskokous 2001

”Aikarauta näyttää kohta lähtöä, mutta missä kaikki luuraa? Haa, te olittekin lämmittelemässä Nuijamiehen alabaarissa!” Hieman kummastelimme sitä, etteivät kaikki ilmoittautuneet ilmaantuneetkaan kyytipaikalle. Ei Mikkelin torin pitäisi niin iso olla, jotta taksiasema olisi uusilta mittyläisiltä hukassa, saati vanhoilta…

Taksit heittivät meidät kauniin jouluisesti valaistun Kenkäveron Ruustinnan pihaan,

Lue lisää
6.9.
2001

Syysolumppialaiset 2001

Mittyläisten kahdeksannet olumppialaiset koittivat 6.9. Matkalle lähdettiin reippain mielin pienellä mutta pippurisella iskujoukolla: Mittyn kunniaa olivat puolustamassa Aila, Aimo, Harry, Marko sekä Teuvo. Aluksi Mittyn johtokunnassa kaavailimme ottavamme matkalle ison bussin (ei kuitenkaan sentään nivelbussia!), jotta matkalaisilla olisi riittävän väljä matkustaa,

Lue lisää
1.6.
2001

Seminaariristeily 2001

”Siellä ei sada. Ei ole koskaan satanut, eikä sada tälläkään kertaa”. Näin julisti puheenjohtajamme, mutta luontoäitiä ilmeisesti oli joku kuuro lomittamassa, sillä satamassa lainehti – myös kannella. 34 ilmoittautuneesta retkeläisestä muutama jäi tulematta luultavasti juuri kostean kelin takia. Osa meistä mittyläisistä tuli satamaan suoraan tien päältä,

Lue lisää
8.3.
2001

Vuosikokous 2001

Maaliskuun 8. päivän iltaa vietettiin vuosikokouksen merkeissä. Aluksi teimme tutustumiskierroksen Savcor Coatingsin pinnotustehtaalla, sen jälkeen pidimme varsinaisen kokouksen, ja pullakahvien jälkeen saimme kuulla TTL:n terveiset.

Kolme vuotta sitten käynnistynyt massatuotanto on merkinnyt Coatingsille laajentumista kansainvälisesti. Tällä hetkellä pinnoituslinjat humisevat Mikkelin lisäksi Texasissa,

Lue lisää
9.2.
2001

Tallinnan risteily 9-10.2.2001

Matka Tallinnaan

Helmikuun 9-10. päivä teimme retken Tallinnaan 27 Mittyläisen voimin. Tarkoitus oli alunperin tehdä edellisvuotena pitämättömät pikkujoulut korvaava yhdistetty koulutus- ja virkistysmatka, mutta laivalta emme saanetkaan varattua koulutustiloja. Muutos sisältöön tuskin kuitenkaan aiheutti suuria pettymyksiä. Maukkaiden sämpylöiden,

Lue lisää
2.9.
2000

Syysolumppialaiset 2000

2.9 koitti jälleen, jo ties monennenko kerran, mittyläisten perinteiset syysolumppialaiset. Tänä vuonna järjestämisvuorossa oli ITKY, joka kutsui Kaakkois-Suomen alueen tietojenkäsittely-yhdistykset koolle . Liekö ajankohta vai mikä – tapahtuma kun osui lauantaille – kun edes retken ilmaisuus ei houkutellut matkaan kuin pienen mutta onneksi kuitenkin edustavan urhean joukkueen.

Lue lisää
1.6.
2000

Kesäristeily Heimariin 2000

Lue lisää
22.10.
1999

Tallinnan risteily 1999

Tallinnan risteily 22.10.1999

Lue lisää