Viime vuonna Mitty teki poikkeavan liikkeen ja Heimarin seminaariristeilyn sijasta jäsenistö suuntasi Tallinnaan. Tällä kertaa palasimme Saimaan rannalle, mutta vain hetkeksi ja aivan toiselle puolelle Saimaata – seilasimme nimittäin Saimaan kanavan kautta Viipuriin ja sitten bussilla takaisin.

Aloitimme matkanteon varhain lauantaiaamuna Mikkelin torin laidalta. Marjo oli tuonut yhdistyksen tarjoamat matkajuomiset, ja Terttu nouti torin kahvilasta tuoreet eväsleivät. Kaikki ilmoittautuneet olivat tulleet hyvissä ajoin lähtöpaikalle, joten pääsimme starttaamaan jopa pikkuisen etuajassa aikataulusta. Matkasimme Lappeenrantaan ilman pysähdystaukoja, jotta pikkubussi ehti seuraavaan tilattuun ajoon. Me matkalaiset totesimme, että tälle pikkubussille olisi tilausajon sijasta kaivattu käyntiä huollossa. Toki huoltoaika ajokille saattoi jo olla tilattu, mutta ajokaluston ”kustannustehokas” käyttö tienpäällä heikentää asiakkaiden saamaa mielikuvaa vastaavasta yhtiöstä. Korostettakoon, että tämän liittymäkuljetuksen yhdistys tilasi varsinaisen matkanjärjestäjän ulkopuolelta.

Tähän vuodenaikaan viisumihakemusten kanssa oli uutisten mukaan ruuhkaa, mutta ainakaan meille matkalle lähteville se ei näkynyt eikä vaikuttanut – ainakaan hakemusten jättöaikaa ei kerrottu aikaistetun tavanomaisesta. Viisumihakemuksen täyttöä matkatoimisto eikä yhdistys erikseen ohjeistanut, mutta matkatoimiston verkkosivuilta itse kukin pystyi varmistamaan, mikä viisityyppi lomakkeeseen piti nimetä.

Lappeenrannan satamassa lähtömuodollisuudet sujuivat jouhevasti, ja matkaopas jakoi informaatiota kiitettävästi. Laivan yläkannella, esim. satamavaraston tukkien kosteutusta ihaillessa, kuulutuksista sai toki hieman huonommin selvää, mutta oli matkalaisen oma asia valita istumapaikkansa. Sää oli aurinkoinen ja kohtalaisen lämmin, joten kanavamatkasta kannatti nauttia nimenomaan aluksen kannella.

Laivalla oli mukana myös trubaduuri, jonka säestämien yhteislaulujen lomassa uskalikot saivat käydä kokeilemassa sooloartistiutta mikrofonin kanssa. Muutamat rohkeat ja laululahjakkaat mittyläiset ottivatkin siihen osaa.

Joen varrella näimme runsaasti harrastuskalastajia. Kun joki avautui Viipurinlahdeksi, meitä tervehti rannalle ankkuroitu upea loistoristeilijä. Viipurin satamassa näkemämme veneet olivat huomattavasti vaatimattomampia.

Satamassa päivävieraat ohjattiin omaan jonoon, ja niin hitaasti mutta varmasti jonomme kulki läpi passintarkastuksen ja lopulti talsimme Venäjän maaperällä. Aitauksen ulkopuolella meitä odotti matkanjärjestäjän kiertoajelu.

Noin kolme varttituntia kestänyt kiertoajelu oli tehokas tapa saada matkalaiselle mielikuva Viipurin kaupungista, sillä tällaisella päivämatkalla ei omatoimiseen kiertelyyn ole paljoa aikaa tarjolla.

Matkaoppaamme muistutti, että katujen kunnon vuoksi jalan kulkiessa kannattaa katsoa minne astuu. Keskustassa kulkemallamme reitillä tiestön kunnossa en kuitenkaan havainnut mitään poikeavaa. Sensijaan syrjemmässä tieasvaltti oli kärsineemmässä kunnossa.

Asuinkerrostaloista jäi mieleeni korkeat tornitalot, joiden rapistuneeseen ulkokuoreen lähes jokaisella huoneistolla oleva satelliittilautanen toi kontrastia.

Matkanäkymissä hieman riipaisi, kun upealle paikalle aloitettu sairaalan rakentaminen oli keskeytynyt rahavarojen loppumiseen. Urakasta jäljelle jäi muistomerkiksi ikkunattomat seinät.

Kiertoajelun päätteeksi linja-automme jätti meidät kauppatorin laidalle. Vaikka Viipurissa tavattavista kaupustelijoista on saanutkin kuulla ennalta, niin ensikertalaiselle kuitenkin oli shokki, miten innokkaasti meille tultiin kaupustelemaan Tali-Ihantalaa ja tupakkaa, heti ulos bussista astuessamme. Kaupustelu ei kuitenkaan ollut inttävää tai ylitsetyrkyttävää. Paikallisista löytyy nähtävästi myös joustavuutta, sillä eräs kaupusteleva mummeli nähtiin myöhemmin kerjäläisen roolissa. Yritteliäisyyden lisäksi ainakin osa kaupustelijoista vaikutti tekevän toimeksiantoa jollekulle toiselle – näin kuulemma annettiin turistin myös ymmärtää.

Meidän mittyläisten ryhmästä ei kukaan joutunut näpistelyn uhriksi, eikä kaupustelijoiden kanssa ollut ongelmia. Toisin oli tilanne yhdellä turistilla, joka kovaan ääneen uhkasi hakea poliisia rahaepäselvyyksiin apuun.

Ryhmämme tapasi vierailulla vain yhden rahaa kerjäävän pikkupojan. Kolikkoja hän pyyti jokaiselta, toisilta vain kerran ja toisilta sinnikkäämmin. Pojan päättäväisyys, taikka hellyttävät ruskeat silmät, lopulta myös palkittiin.

Paikallisen kauppakadun, eli Torkkelinkadun, varrella oli monia houkuttelevia liikkeitä, joiden näyteikkunan valikoima vaikutti erilaiselta kuin mitä täällä Suomessa nähdään. Kaupungilla kuljimme pienryhmissä, jotta ajantaju ei keltään katoaisi ja osaisimme kaikki perille paikkaan, josta linja-auto poimisi meidät kotimatkalle. Tarkimmin ajankäytön optimoivat nauttivat Viipurista viimeiseen pisaraan asti ja saapuivat autolle juuri lähtöhetkeen mennessä.

Venäjän rajalle matka sujui joutuisasti ja ilman jonottamista, rekkoja oli tienvarsiparkissa vain muutama. Rajalla sitten saimme hieman ihmetellä sitä, että sen jälkeen, kun rajaviranomainen oli tarkistanut, että jokaisella matkalaisella oli passi matkassa ja käden ulottuvilla, saimme odotella puomilla puoli tuntia. Odotusaikana kaikki perästämme tulleet henkilöautot sekä yksi bussi päästettiin ohitsemme.

Matkaopas oli ennalta varoittanut, että rajalla saa varautua odottamiseen ja siksi matkassa kannattaa olla hieman syötävää ja juotavaa. Puoli tuntia oli kuitenkin suhteellisen lyhyt aika. Toinen puoli tuntia kului jonottaessa passintarkastuksesta läpi venäläisten aakkosten mukaisessa järjestyksessä. Matka linja-autosta tuohon jonoon oli lyhyt, mutta silläkin välillä ehdimme hieman eksyä. Onneksi sellainen sattuma ei saata turisteja kuitenkaan vaikeuksiin. Passintarkastuksen aikana automme pääsi matkatavaroineen odottamaan meitä tarkistuspisteen toiselle puolen. Linja-auton luona kuului odottaa koko ryhmän paikallesaapumista ennen autoon nousua, mutta ystävällinen rajaviranomainen antoi meille luvan nousta bussiin. kun suurin osa ryhmästä oli tullut paikalle.

Mutta sitten, Suomen rajalla ryhmämme koki kenties mieleenpainuvimman kokemuksensa, kun huumekoira osoitti kiinnostusta kahta mittyläistä kohtaan, allekirjoittanutta mukaanlukien. Meidät ohjattiin tämän vuoksi tarkempaan tarkistukseen. Jäi pysyväksi arvoitukseksi, mistä aiheeton hälytys johtui. Kumpikin kuljimme kaupungissa hieman eri reittiä, mutta lopulta kävimme samassa kahvilassa – olisiko kahvilan lattialta tarttunut reppuihin jotain hajua? Tai sitten joku kaupustelijoista oli tehnyt ”käytännön pilan” ei-ostaville turisteille ja sutinut ohimennen selkärepun pintaan jotain?

Itse koin tilanteen samanaikaisesti sekä shokkina että jollain tavalla koomisena. Jos kokemuksesta jotain henkilökohtaisesti positiivista haluaa hakea, niin ainakin repun taskut tuli samalla inventoitua. Mutta tuo ilo on varsin lyhytaikainen, sillä tarkastuksen ollessa ohi sitä ei osaa tai malta pakata reppuaan – kunhan tulee sullottua tavaransa matkaan. Tapahtunutta shokkikokemusta saimme puida sitten omalla ryhmällä Lappeenrannan satamassa jatkokuljetusta odotellessa. Väärä hälytys kun osuu omalle kohdalle, se yllättää, sillä en muista mistään lukeneeni tai kuulleeni, että sellaista tapahtuu. Joka tapauksessa toiminta tarkastuksessa oli asiallista ja rajaviranomaiset tekevät työtään – omalta osaltaan tuovat turvaa meille suomalaisille.

Koska tämä Viipurinmatkamme oli vuosittaisen seminaariristeilyn tilalla, koulutusvastaavamme oli laatinut meille paluumatkaa varten seminaaritehtävän, jossa tällä kertaa perehdyimme avoimen lähdekoodin maailmaan. Osa oli entuudestaan tuttua asiaa, ja osa uutta, riippuen jäsenen it-alan tuntemuksesta.

Jos Viipurissa ei ollut aiemmin tullut käytyä, niin tämä tilaisuus kannatti ottaa vastaan – jo senkin vuoksi, että matka oli Mittyn jäsenille hyvin edullinen. Kokonaisuutena matkajärjestelyt toimivat, matka oli hieno, avartava ja sää suosiollinen. Kiitokset järjestäjille.
Reported by: Marko