Yleistä

Mikkelin tietotekniikkayhdistys ry. eli MITTY toimii entisen Mikkelin läänin alueella. Yhdistys on tietotekniikan parissa työskentelevien yksityishenkilöiden, yritysten ja yhteisöjen yhdysside. Tarkoituksena on olla paitsi linkkinä muiden alan ihmisten välillä, myös edistää tietotekniikan mahdollisimman tehokasta hyväksikäyttöä eri aloilla.

Jäsenet

Varsinaisia bittinikkareita ei Mittyn riveissä paljon ole, vaan jäsenistö koostuu monien eri alojen edustajista. Heitä kaikkia yhdistää kuitenkin tietotekniikan voimakas hyväksikäyttö työtehtävissä. Mittyyn voi kuulua niin ICT-alan vankka ammattilainen kuin myös tietotekniikan aktiivinen käyttäjä. Myös yhteisöjäsenet ovat tervetulleita Mittyyn. Valtakunnallisen Tivia-yhteisön kautta jäsenyys mahdollistaa tiedon hankkimisen edullisesti ammattilehdistä. Niiden lisäksi sinulle tarjoutuu mahdollisuus tilata sopuhintaan myös muita lehtiä ja kirjoja. Kannattaa siis surffata itsensä osoitteeseen https://tivia.fi/shop. Lehtien lisäksi jäsenet saavat erilaisia alennuksia tiettyjen yhteistyökumppanien taholta. Mitty on järjestänyt myös koulutusta. Aihevalintoihin voivat jäsenet vaikuttaa suoraan ottamalla yhteyttä vaikkapa hallituksen jäseniin.

Muut kerhot

Yhteiset tapaamiset muiden maassamme toimivien tietotekniikkayhdistysten kanssa kuuluu myös ohjelmaan. Erityisesti vuorovaikutuksessa ollaan ITKYn, ESATKYn ja Tivia Kymenlaakson kanssa vuotuisten ”Syysolumppialaisten” merkeissä.

Myös Mittyn omalle jäsenistölle järjestämät illanvietot ovat antaneet jäsenille uutta potkua arkiseen aherrukseen.

Mittyn hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi 2-6 varsinaista jäsentä sekä 0-4 varajäsentä. Heiltä saa lisätietoja ja heihin voi olla yhteydessä yhdistyksen toiminnan kehittämiseksi.