etusivu | johtokunta | tapahtumat | toiminta | yleistä | liittyminen | palaute

SYYSKOKOUS & PIKKUJOULUT 12.12.15

Kenkäveron pihavalaistus oli upea kuten ennenkin. Kartanon pöytäpaikat oli ennakkotiedon mukaan varattu täyteen, mutta kartanon entisestä lastenkamarista tehty kokousruokailuhuone oli onneksi vapaa meidän käytttöömme. Paikalle saapui 11 mittyläistä.

Syyskokouksen antia

Syyskokous avattiin kohottamalla glögimaljat.

Ensi vuoden toimintaan saatiin ehdotus ekskursio-matkasta Evo:lle, missä partioilaisille pystytetään laaja langaton verkko keskelle metsää, sekä osallistumisesta Estery:n järjestämään tablet-laitteiden ja älupyhelimien käyttöopastustilaisuuteen.

Kokouksessa todettiin ilahtuneena, että Office 365 Home -paketin edullisempi vuosimaksu TIVIA-yhteisön jäsenille kuulosti konkreettiselta edulta, minkä luulisi kiinnostavan. Eritoten, mikäli myös yhteisöjäsenten osalta vastaavaa jäsenetua olisi saatavissa.

Vuoden 2016 johtokuntaan tuli ehdokkaita sopiva määrä, joten ääntenlaskijoiden palveluksia ei tarvittu. Yhdistyksen puheenjohtaja suostui jatkamaan samassa luottamustehtävässä seuraavalle kaudelle. Toni Kirjalaisen luotsaamaan joukkioon, eli Mittyn toimintaa vetämään, valittiin Tuomo Malinen, Marjo Myyryläinen, Satu Niemi, Jukka Orava, Teuvo Poutiainen, sekä Jaffa Toivanen. Tehtäväjako heidän kesken täsmentyy sitten järjestäytymiskokouksessa. Päivi Pajulahti ilmoitti olevansa käytettävissä tili- ja kirjanpitotehtävissä. Vuosikokous päätti jatkaa linjaa, että liittokokousedustajana toimii yhdistyksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, ja heidän kummankin estyessään johtokunnan valitsema henkilö.

Pikkujoulujen kulku

Kun puolituntinen kokous oli nuijittu ohi, maksoimme kukin illalliskortin (15 e) rahastonhoitajalle ja niin pikkujoulut pääsivät käynnistymään. Perinteinen joulupöytä maistui meille hyvin jutustelun lomassa.

Rupatteluun mahtui näkökulmia pilvipalvelujen toimittajan yksipuolisistakin oikeuksista ja verkostoitumisesta. Ja todettiin että edelleen pitäisi vain löytää sopiva aika istua alas saman pöydän ääreen, jotta yhdistyksemme nettisivut saataisiin siirrettyä Tivian drupal-alustalle. Tulevaisuuden avaimet ovat käsissämme.

Kiitos kuluneesta vuodesta sekä kiitokset illan järjestäjille!

 

reported by: sihteeri